perjantai 6. joulukuuta 2013

Sinivalkoinen päivä

Hyvää itsenäisyyspäivää!


Tämän päivän tärkeyttä on vaikea pukea sanoiksi. Herkistyin aamulla kuuntelemaan Finlandia- hymniä ja Maamme- laulua. Lisäksi sain veljeltäni tekstiviestillä kuvan uurnalehdolta ukin muistolaatasta ja itku oli valmis. Itsenäisyyspäivä oli ukille aina kovin tärkeä. Ukille rakkaita terveisiä pilven reunalle. 

Tänä päivänä tulee muutenkin hiljennyttyä ja uhrattua hetki Suomen itsenäisyyttä puolustaneille veteraaneille. Iso kiitos kuuluu heille.   



Hyppäsin kyliltä Annukan kyytiin, joka oli menossa tunturiin. Siellä oli rinteet auki ja avajaisviikonloppu täydessä käynnissä! Samaan aikaan on myös Suomen viralliset kelkkakauden avajaiset ja kelkkailijoitakin on paljon liikkeellä. Illalla olisi soihtulaskukin rinteessä, taitaa jäädä se kyllä väliin. Tässä Emppua odotellaan saapuvaksi ja sitten lähdetään hiihtämään! Huomenna voisi käydä laskettelemassakin ja illalla sitten after ski- pippaloihin Keloravintolaan!




Tunturista takaisin tullessa olikin jo sininen hetki ja päätin lähteä uudestaan kylille kuvausreissulle. Tässä saldoa.  





Lopuksi vielä tähän päivään sopivaa musiikkia: 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti