sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kotimatkalla

Loma alkaa olla lopuillaan. Tässä ajelemme Vaasa-Salla- väliä ja päätin päivittää blogia kun on joutoaikaa. Ja nettikin tuntuu toimivan autossa. En malttanut tässä välillä päivitellä kuulumisia, sen verran kaikkea tekemistä ja menoa oli koko ajan. Täytyy sanoa, että lomaviikko ei olisi voinut osua parempaan saumaan kelien puolesta, koko viikko oli yhtä auringonpaistetta ja lämpöä! Nyt alkaakin sitten viileämmät ilmat. Onneksi shoppailin hulluna Tampereella kaikkia kesävaatteita, toivotaan että niitä pääsee vielä käyttämään tämän kesän aikana... 

Olin tosiaan torstaihin asti Tampereella, jossa juhlittiin myös synttäreitäni. Oli niin ihanaa ja ennenkaikkea tärkeää nähdä ystäviä. Täytyy myöntää että olo oli haikea, kun piti taas hyvästellä kaverit, mutta eiköhän tässä taas pian nähdä. Oli mukava päästä juttelemaan tärkeistä (ja vähemmän tärkeistä) asioista kavereitten kanssa. Naispuolisten ystävien kanssa tuli myös puitua kaikki parisuhdekoukerot auki. Mikä on lohduttavaa, on se, että kaikilla on suunnilleen samat kysymykset ja ongelmat mielen päällä parisuhteissaan. Lopputulos oli se, että naisilla elämä tahtoo olla vähän monimutkaisempaa kuin miehillä, jotka eivät ehkä aina ehdi ajattelemaan ihan niin paljon asioita kuin me naiset. Eläköön tämä "pieni" ero naisten ja miesten välillä ;) Tässä tunnelmakuvia Tampereelta, oli kyllä niin kaunista kun kesä puhkesi kukkaan:



Synttärien juhlimista koskenrannassa



 Tuomet kukkivat jo etelässä, tuoksu oli taas huumaava!

Torstaina siirryin jatkamaan lomaa Vaasaan, jossa siskoni perheineen asuu. M:kin tuli Vaasaan myöhään torstaina Sallasta, joten ehdimme viettää lomaa myös yhdessä. Majoituimme hotellissa M:n kanssa ja senkin vuoksi loma tuntui entistä enemmän lomalta. Ohjelmassa oli lasten kanssa leikkimistä, Strömsön rannalla käynti, lisää shoppailua ja eilen käytiin veneilemässä Vaasan saaristossa. Eilen oli aivan todella hieno keli veneilyyn! Vaikka olin laittanut aurinkorasvaa, silti käsivarteni punoittivat illalla. 

Strömsön rantaleijona


Strömsön uimarannan pukukopit olivat hauskat!

pienempi rantaleijona


ihana kummityttöni <3

M pääsi lennättämään leijaa


merimies


Tänne rantauduttiin kahville ja korvapuusteille



Antti oli kerännyt sisälle kaikkia hienoja aarteita


rannan vahti


Raippaluodon silta

Ajoimme veneellä Raippaluotoon syömään Cafe Arkenille, jossa söimme rapu-ja ahvenleivät. Itse leivtä olivat erittäin hyviä, mutta palvelussa on parantamisen varaa. Rannalla oli ihania rakennuksia, harmitti kun järkkäristäni loppui akku, mutta onneksi pystyin ottamaan aika hyviä kuvia siskoni Lumialla. 






kirsikka-....

... ja omenapuut ovat jo täydessä kukassaan

Eilen illalla vietettiin iltaa kahdestaan, käytiin vähän "treffeillä" eli katsomassa Suomen peliä pubissa ja syömässä hyvin Wazacassa, jossa oli meksikolaista street foodia. Voin lämpimästi suositella tätä ravintolaa, parempaa ruokaa kuin esim Amarillossa tai Pancho villassa! Ja ihanan tulista! 

Nyt sitten haikein mielin ajellaan takaisin Sallaan. Huomenna taas työt jatkuvat ja samalla paluu arkeen. Tosin tässä on vain 2 viikkoa töitä ja sen jälkeen 2 viikon kesäloma ;) Eli kevyt lasku arkeen. Tavoitteena on ehtiä vielä äänestämään ja katsomaan lätkän finaalipeliä! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti