sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Hyvää äitienpäivää!

Ihanaa äitienpäivää kaikille, etenkin omalle äidille ja mammalle <3 Koti-ikävää pukkaa tosissaan kun aamulla soitin molemmille ja onnittelin. Tällä viikolla vielä meinasin että olisin mennyt viikonlopuksi käymään vanhemmillani mutta lentoaikataulut olivat hieman hankalat. No, näen heitä sitten juhannuksena kun lähdemme vanhempiemme mökille silloin. Tänään käytiin M:n äitiä onnittelemassa Onkamossa ja kakkukahveilla. Tässä yksi suosikkikappaleistani äitienpäivän kunniaksi:

Tämä on omistettu äidille ja mammalle <3

Näin hieno kakku oli Onkamossa

Taas on työviikko mennyt nopeaan! Aloitin vuodeosaston lääkärinä ja tässä nyt viritellään sellaista kuviota, että alkaisin erikoistumaan geriatriaan ja osa palveluista olisi mahdollista tehdä Sallassa! Olen tästä aivan innoissani! Vanhusten asiat kiinnostavat minua ja mielestäni on tärkeää panostaa hyvään vanhuuteen ja siihen, että ihmiset saisivat asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Täytyy nyt vain toivoa, että tämä onnistuu, vielä puuttuu lopullinen siunaus asialle Yliopiston puolelta. Joka tapauksessa olen nyt sen verran innoissani että vaikka erikoistuminen ei onnistuisi täällä, niin ajattelin lähteä sitten suorittamaan sitä muualle.

Eilen käytiin M:n kanssa Rovaniemellä shoppailemassa. Lähinnä kierreltiin puutarha- ja rakennusliikkeitä. Pikkuhiljaa alkaa muodostumaan ajatus siitä, mitä aletaan tekemään. Tällä hetkellä tontti on siis täysin myllätty viime syksyn jäljiltä kun kaadettiin puita ja käännettiin maa ylösalaisin. Tarkoitus olisi kevään aikana saada laitettua nurmikko ja tuo maakellarin viereinen penger kuntoon. Ja jonkinlainen pohja tehtyä puutarhakalusteiden alle kivilaatoista että voi istua iltaa pihalla. M keskittyy järkevämpiin asioihin ja minä vain suunnittelen, että mitä kaikkia kukkia ja pensaita laitetaan! Ajattelin ettei tänä vuonna vielä laitettaisi välttämättä kukkapenkkejä vaan tärkeämpää olisi saada nämä isommat pohjat tehtyä. Ja unelmissa olisi myös pieni kasvihuone! Nyt tarvittaisiin sitä kuuluisaa malttia (mitä ei minulta tahdo aina löytyä...)

Rovaniemeltä löytyi myös uudet sali- ja sisäpelikengät alennusmyynnistä! Pääsin mukaan Sallan naisten sählyporukkaan ja tällä viikolla oli ekat pelailut! Oli ihan tosi kivaa! Vaikken koskaan ole kouluaikana ollut erityisemmin kiinnostunut sählystä, niin rakastan joukkuepelejä!


Enää ensi viikko töitä ja sitten on lomaviikko! Olen pähkäillyt suuntaan ja toiseen mitä tekisin lomaviikolla. Mieli tekisi ulkomaille, mutta koska lampaat pitää hoitaa, niin M ei pääse lähtemään kokonaiseksi viikoksi  minnekään, joten nyt ei lähdetä pidemmälle reissulle. Päätin, että minä lähden Tampereelle ja sitten loppuviikosta mennään Vaasaan, jonne M:kin tulee! Onpa kiva päästä etelän kevääseen! Meilläkin lumet alkavat sulamaan, piha alkaa olemaan sula mutta kyllä tuolla metsässä ja tuntureissa on vielä hyvin lunta. M:n mielestä nyt on parhaat kelkkakelit!

Kohti seuraavaa viikkoa taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti