keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Blogi jää tauolle

Olen miettinyt tätä postausta jo pidemmän aikaa. Pitkän aikaa on tuntunut siltä, etten oikein tiedä, mistä asioista tänne kirjoittaisin ja mihin suuntaan blogiani alkaisin viemään. Tässä äitiyslomalla ollessani olen huomannut, etten ole ajatellut enää aktiivisesti tätä blogin kirjoittamista. Moneen kertaan olen ajatellut kirjoittaa kuulumisia, mutta en ole vain saanut aikaiseksi mitään.

Äitinä oleminen on ihanaa ja olen kyllä aivan lääpälläni tuohon meidän pikku tyttöömme. Kaikki aika kuluu tytön kanssa ja silloin kun hän on päiväunilla niin yleensä käymme vaunuttelemassa ja minäkin otan päiväuneni. En yksinkertaisesti enää jaksa raivata päivästäni aikaa blogin kirjoittamiseen. Enkä myöskään halua, että tästä blogista tulee ns vauvablogi, mutta se nyt tällä hetkellä on aika iso osa elämäämme.

Kaikki siis hyvin, paremmin kuin hyvin täällä. Nyt on kuitenkin aika laittaa tämä blogi määrittämättömän pituiselle tauolle, ja nauttia tästä äitiyslomasta, joka on kyllä aika ainutlaatuista aikaa. Palaan kirjoitusteni kanssa tänne sitten kun siltä taas tuntuu. Toivotan kaikille ihanaa kevättä, kesää, syksyä jne ;)




1 kommentti:

  1. Olipas mukava löytää blogisi ja harmiksi huomata että oletkin tauolla 😀 täälä nimittäin myös poromiehen emäntä pienten lasten kanssa tästä lähistöltä 😜 joten tiedän että aika on tiukilla kaikkeen. Toivottavasti jatkat kirjoittamista vielä joskus. Mukava lukia samanlaista hommista välillä muiltakib kuin itseltä. Vasta aloin itsekin kirjoitella arjen kuulumisia..

    VastaaPoista