keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Lomasuunnitelmia ja lammaskebakoita

Hei taas pitkästä aikaa! Viikko taas mennyt edellisestä päivityksestä. Uskokaa tai älkää, mutta olen onnistunut jo viikon pitämään karkkilakkoa! Melkein joka päivä on tehnyt mieli karkkia, eniten juhlinnan jälkeisenä päivänä ja toiseksi eniten eilen illalla kun oli taas Kemijärvellä yöpäivystys. Mutta lakko on tosiaan pitänyt! Ehkä ei kaikkien mielestä kuulosta uroteolta, mutta itse olen itseeni tyytyväinen!

Kovaa matkakuumetta pukkaa, enää 2 viikkoa reissuun! Kyllä askel keventyy päivä päivältä kun miettii että kohta pääsee lämpimään ja seikkailemaan! Meillä on siis lennot Bangkokiin, yritetään katsoa olisiko muutaman tunnin päässä jokin rantakohde (tällä hetkellä tähtäimessä Hua Hin tai Pattaya, onko siellä joku käynyt, onko meininki yhtään siistiytynyt?). Alkuun muutama päivä rannalla löhöilyä ja rentoutumista ja siitä nokka kohti Chiang Maita ja Pohjois-Thaimaata. Sieltä rajan yli Laosiin ja edelleen Vietnamin puolelle. Kokonaisuudessaan reissu kestää 3 viikkoa ja paluu olisi Hanoisat. Täällä aivan täpinöissään odotetaan, M hieman jännittää tulevaa koitosta. Täytyy myöntää, että itsekin olen nähnyt unia kun matkatavarat ovat kateissa tai mukana on pelkkiä talvivaatteita.

Tänään M teki lammaskebakoita ruoaksi, täytyykin laittaa tänne ohje, aivan tosi hyviä tuli! Tehtiin kebakot nyt uunissa, mutta kesällä täytyy testata, minkälaisia tulee grillissä. Kebakoiden seuraksi tehtiin jogurttikastiketta. Lampaan jauheliha on kyllä NIIIIN hyvää! Nam!


Lammaskebakot (15 kpl)

n. 1 kg lampaan jauhelihaa
2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
1 rkl suolaa
1 rkl mustapippuria
2 rkl silputtua persiljaa
2 tl jeeraa (juustokuminaa)
chiliä maun mukaan (1-2 tl)

Pilko sipulit pieniksi, samoin valkosipulit. Sekoita ainekset keskenään, anna hetken vetäytyä. Muotoile kebakoiksi. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 20-25 minuuttia, lopuksi voi laittaa uunin kiertoilmalle niin saavat väriä.

Jogurttikastike
2 dl bulgarian jogurttia
2 valkosipulin kynttä
1-2 tl hunajaa
1 rkl silputtua persiljaa
1 tl Santa Marian Lime&Mint- maustetta
1 tl mustapippuria

Murskaa valkosipulin kynnet ja pilko pieniksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti