torstai 2. tammikuuta 2014

Hellurei, 2014!

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vuosi vaihtui ja pitkästä, pitkästä aikaa minäkin tein uuden vuoden lupauksen! Ajattelin että jos sen laittaa tänne julkiseksi, niin se on sitten pakko pitää. Mitään mahdottomia en lähde lupaamaan ettei tarvitse sitten pettää lupaustaan. Tein niinkin suuren lupauksen kuin että lupaan olla syömättä karkkia tammikuussa! Katsotaan, onnistuuko.

Vuosi vaihtui ystävien kanssa. Assi ja Timo tulivat tyttärensä kanssa Oulusta ja Saara ja Joonas koiransa Urhon kanssa Tampereelta juhlimaan kanssamme. Pikkaisen piti tehdä raivauksia kämpillä että kaikki mahtuivat, mutta ei täällä ollutkaan edes tiukkaa! Leivinuunia ei paljon tarvinnut lämmitellä, kun mittari näytti sisällä 24 astetta! 

Onneksi tänne saapuivat pakkaset ja lisää uutta lunta. Pojat kävivät laskettelemassakin kahtena päivänä. Itse olin töissä maanantaina ja lyhyen päivän tiistaina, joten en ehtinyt viettämään aikaa kavereitten kanssa niin paljon kuin olisin halunnut. Tiistaina pääsin kylläkin ajoissa ja käytiin katsomassa lampaita ja poroja. 





Uuden vuoden aattona käytiin tunturissa katsomassa ilotulitusta jo illalla. Kotiin päästyämme söimme raclettea, johon laitettiin poron ulkofilettä ja paahtopaistia, erilaisia juustoja ja kasviksia. Lisäksi teimme lampaan ribsejä uunissa. Aivan törkeän hyvää! Tällä kertaa kuvia otettiin vain nopeasti, nekään eivät onnistuneet valotusongelmien vuoksi. Rupee porukalla vissiin hermo palamaan kun aina pitää räpsiä kuvia? Muina päivinä en edes muistanut ottaa kuvia. Vuosi vaihtui aliasta pelaten, jossa syntyi ajoittain kiivaita keskusteluja. Alias ei kyllä varmasti jätä ketään kylmäksi? Eilen Assin perhe lähti jo kohti Oulua ja Saara ja Joonas jäivät vielä yhdeksi päiväksi. Käytiin eilen hiihtämässä Saaran kanssa uusi vuosi käyntiin. 

Tänään jo työt jatkuivatkin, onpa mahtavaa kun on vain kaksi päivää töitä ja taas pitkä viikonloppu! Nyt on tullut siis uutta lunta ja pikkupakkaset, joten hiihtokelit ovat mitä mainioimmat! Jospa viikonloppuna kävisi myös mäessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti