keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Lunta tulvillaan

Mainitsinkin viime postauksessa että täällä on jo lunta. Tänään on tullut koko päivän lunta ja nyt on maa  valkeana! Viskin kanssa käytiin ihastelemassa tilannetta. Olemme siis auttamattomasti myöhässä pihahommien kanssa. Toisaalta nyt voi hyvillä mielin lopettaa stressaamisen kokonaan ja siirtää työt kevääksi suosiolla. Sain vaihdettua pyöräänikin talvirenkaan, katsotaan, kuinka kauan jaksan puskea sillä lumen keskellä. Lumi kyllä peittää kaiken sotkun alleen ja täällä on aika kaunista tällä hetkellä. Tuskin maltan odottaa että tulee pakkasöitä niin voi tehdä jäälyhtyjä. En tiedä, oliko poromiehet innoissaan lumentulosta, tänään oli taas erotukset ja M sai painia omien porojensa kanssa. Ilmeisesti hommissa on tullut lämmin!



 "pyryttää silmiin"



Viime viikolla saivat kaadettua hirven ja mekin saimme siis lihaa. Hirvi painoi 280 kg eli lihaa riittää! Lihat jaettiin M:n veljien kesken, mutta kyllä sitä silti riittää per talous! Tänään herkuttelimme sisäfilepihveillä ja suppilovahverokastikkeella. Peruspäivällinen siis. Lisukkeeksi teimme uunijuureksia. Saimme paljon myös nauriita tänä vuonna kellariin ja hitsi, että ne ovat hyviä! Katsokaa ja kuolatkaa! Ai että liha oli mureaa!


Maanantaina oli pallokerho, oli hurjan kivaa taas kerran! Harjoiteltiin syöttelyä, kuljetusta ja koriin heittelyä ja tytöt ja pojat oli taitavia! Marraskuussa olisi Rovaniemellä turnaus, johon toivottavasti saadaan meidänkin joukkue mukaan. Itse en tosin todennäköisesti pääse paikalle. Nyt täytyy vaan aloittaa sitten pelaamisen treenaus. Katsokaapa, miten hienon valkkukassiin sain! 


Näihin kuviin ja tunnelmiin. Kohta on taas viikonloppu, jospa lähtis käymään Rukalla rinteessä?



2 kommenttia:

  1. ja täällä oli aamulla +14 astetta ja vihmoi pientä tihkua :D

    VastaaPoista
  2. tasan ei käy. Voin kääntää veistä haavassa kertomalla, että viime yönä tuli taas lisää lunta. Alkaa olla jouluinen fiilis!

    VastaaPoista