tiistai 6. tammikuuta 2015

Pakkanen paukkuu

Hyvää loppiaista ja joulun loppua kaikille! Täällä on joulu siivottu pois jo viikonloppuna, ainoastaan muutamat valot olen vielä jättänyt valaisemaan iltoja. Tänään pakkanen paukkui taas, auton mittari näytti alimmillaan -31! Mutta hitsi vieköön, kun aurinko paistoi tänään komeasti! M oli töissä rinteillä, joten minäpä kävin yksin kelkkailemassa Matovaaaran päällä ja kuvailemassa maisemia ja poroja! Siellä Matovaaran päällä ollessani en voinut kuin hiljaa ihailla tätä kaunista maisemaa! Täytyy taas alkaa kelkkailemaan, jos vain aikataulut antavat periksi että päästäisiin yhdessä M:n kanssa ajelemaan. Ja kunhan päivät pitenevät että  valoisaa aikaa riittäisi pidempään! 

Kohta lämpötila muuttuukin +30 asteeseen kun lähdetään sinne Sri Lankaan, tuskin maltan odottaa!!!

Tässä kuvia tämän päivän reissulta: 





















torstai 1. tammikuuta 2015

Vuosi 2014 kuvina

Tämän postauksen alkuperäinen ajatus oli valita yksi kuva kultakin kuukaudelta viime vuodelta. Aloin käymään kuvia läpi ja en millään saanut tehtyä valintaa! Tein siis jokaiselta kuukaudelta kuvakollaasin. Kuvia katsomalla tajuaa, miten paljon kaikkea on tullutkaan tehtyä vuoden aikana. Viime vuoteen sisältyi paljon matkustamista kotimaassa ja ulkomaillekin pääsin useampaan kertaan. Tulkoon tästä vuodesta yhtä vaihderikas ja ihana. En tee tänäkään vuonna mitään uudenvuoden lupauksia, en usko sellaiseen. Hauskaa alkanutta vuotta kaikille!!!

Tammikuussa lähdimme M:n kanssa Aasian reissulle. Tammikuun puolella oltiin pari viikkoa Thaimaassa
Thaimaasta jatkoimme helmikuun puolella Vietnamiin, Hanoihin. Helmikuussa kävin myös Rajakievarissa kampanisujen teko-kurssilla. Lisäksi helmikuussa tuli kelkkailtua ja ruokittua poroja


Maaliskuussa syntyivät ensimmäiset karitsat ;) Maaliskuussa näyttää olleen aurinkoisiakin päiviä, näitä kelejä taas odotetaan! Lisäksi kävin maaliskuussa Tampereella lääkäripäivillä kouluttautumassa ja näkemässä kavereita samalla reissulla

Huhtikuussa perheeni tuli Sallaan viettämään pääsiäistä. Siskon kanssa käytiin hihtämässä Ruuhitunturin kierros. Lisäksi laitoin yrtit tulemaan kesää varten. Karitsoja syntyi vielä lisää. Näyttää olleen huhtikuussakin ihania aurinkoisia kelejä!!

Toukokuussa vietettiin vappua, ohjelmassa oli lampaiden hoitoja taidettiin tuolloin grillatakin keskellä hankea ;) Ja kukapa uskoo että toukokuussa käytiin kelkalla pilkillä! Loppukuusta kävin lomailemassa Tampereella, jonne oli tullut täysi kesä jo! Sienikausi käynnistyi korvasienillä, joita löytyikin Sallasta myöhemmin aivan todella paljon! Tampereella juhlin myös synttäreitäni kavereitteni kanssa. Tampereelta jatkoin vielä Vaasaan siskon perheen luo, jonne myös M tuli. Toukokuussa alkoi myös meidän pihaprojektimme, joka kestikin koko kesän. Ensi kesänä on sitten terassitalkoot!

Kesäkuussa lampaat vietii kesälaitumille. Minulla peruuntui Jukolan kisat karmean kesäflunssan vuoksi. Meninkin suoraan sitten Joutsaan perheemme mökille, jonne tuli myös siskoni perhe viettämään Juhannusta. M:kin tuli juhannukseksi sinne perässä. Juhannuksena joutsassa satoi rakeita, Sallassa oli ollut pakkasta ja meikäläisen istuttaman kasvit jäätyivät! Juhannuksen jälkeen pääsin myös vasanleikkooseen

Heinäkuussakin oli vasanleikkoota. Lisäksi ystäväni Elina tuli Sallaan viettämään yöttömiä öitä. Kävimme keskellä yötä melomassa ja päivällä kiipesimme tunturin päälle ihailemaan maisemia. Heinäkuussa oli Sallassakin helteet ja töissä oli tuskaisan kuumaa. Oli etelän likalla tottumista öihin, jolloin ei tullut pimeää ollenkaan. 

Elokuussa kävimme taas Vaasassa M:n ja P:n kanssa. Ohjelmassa oli Wasalandiaa ja veneilyä. Elokuussa porukat tulivat Sallaan ja käytiin mustikkareissulla Tuntsalla. Lisäksi elokuussa olimme Kroatiassa M:n kanssa

Syyskuussa lomani jatkui Espanjaan, Bilbaoon, koripallon MM- kisoihin. Aivan huikea reissu! Loppukuu meni Sallassa ruskaa ihaillessa ja sienireissuilla!

Lokakuussa tuli ensilumet. Muuten lokakuu oli vaikea kuukausi kun kaamos alkoi pikkuhiljaa saapumaan 

Marraskuussa veljeni vaimoineen tuli Sallaan. Marraskuussa oli useita aurinkoisia päiviä ja lunta!!! Marraskuun lopussa menimme Lapualle kaverin karonkkaa juhlimaan

Joulukuussa oli meidän kaksivuotispäivämme. Lisäksi matkustin Helsinkiin kaverin kolmikymppisiin. Jouluna sukulaiseni tulivat Sallaan viettämään tänne joulua. 

tiistai 30. joulukuuta 2014

Joulun tunnelmia

Vuoden toiseksi viimeistä päivää viedään! Joululoma on ohi ja paluu arkeen on koittanut! Onneksi on pari hajanaista viikkoa juhlapyhineen niin ei tunnu niin raskaalta tämä työnteko. Ja kohta pääsee pidemmälle lomallekin! Alkaa pikkuhiljaa tulla matkakuume!

Vietimme joulua tosiaan täällä Sallassa. Minun sukulaiseni tulivat tänne ja oli kyllä todella ihanaa viettää joulua täällä! Tänne vaan tuli aika kylmät kelit: alimmillaan pakkanen oli -30 asteessa. Minä olen jo täällä oppinut että pakkanen on pukeutumiskysymys. Joka päivä käytiin lasten kanssa pulkkamäessä ja ulkoilemassa, pakkasesta huolimatta. Teki hyvää nukkua aamuisin pitkään ja päivällä nähdä aurinkokin! Päivät olivat todella kauniita. Akut ladattuina nyt painetaan töitä taas pari viikkoa ja sitten lomaillaan! Pukki toi minulle videokameran, pitäisköhän se yhdistää tähän blogiin videobloggaus eli vloggaus ;)

Tässä joulun tunnelmakuvia:


Viskikin sai hetkeksi tonttulakin päähänsä


Joulupukki saapui poronsa kanssa, eikä lapsia jännittänyt paljon yhtään!



Martalla oli paljon asiaa pukille ;)


Ihana sininen hetki




Pakkasta oli reippaasti päälle 20 astetta, mutta se ei hidastanut mäenlaskijoita








Huomenna juhlitaankin sitten vuodenvaihtumista. Hauskaa uutta vuotta kaikille!!!!

tiistai 23. joulukuuta 2014

Ihanaa joulunaikaa

Nopea päivitys ennen joulun h-hetkeä. Minulla vanhemmat ja mamma saapuivat Sallaan torstaina ja siskon perhe Vaasasta lauantaina. Tänään illalla tulevat vielä veli ja serkkuperhe Lahdesta. Onpa aivan mielettömän ihanaa että sukulaiset viitsivät raahautua tänne viettämään joulua! Olen enemmän kuin otettu! Melkoista hulabaloota luvassa loppuviikolle ;) Ollaan käyty jo äitin kanssa hiihtämässä, tosin nyt tuli päälle 20 asteen pakkaset, joten meikäläistä ei muutamaan päivään laduilla näe... Jospa kuitenkin päästäisiin lasten kanssa pulkkamäkeen ja kelkkailemaan?


Sunnuntaina käytiin Sallan kirkossa kuuntelemassa kauneimmat joululaulut. Sain myös viikolla houkuteltua M:n Hautajärven kirkkoon kuuntelemaan joululauluja. Kyllä se vain niin on, että minä pääsen joulun tunnelmaan kuuntelemalla joululauluja. Keskellä kiireen on ihana rauhoittua hetkeksi ja hengähtää. Töissä on ollut melkoista haipakkaa: 5 päivän pyhät tuovat melkoista painetta suunnitella asioita pidemmälle. Tänään olikin viimeinen työpäivä ennen pitkiä vapaita, ihanaa!


Mamma toi tämän ihanan joulukukan minulle <3


Tänä vuonna saatiin kortit tehtyä, mutta ei ikinä postiin saakka... Melkoista saamattomuutta


Äitin ja Ahdin kanssa käytiin hakemassa kelkalla kuusi, komia löyty! Appiukkoa oli jännittänyt, että tullaanko ehjinä takaisin tuolta reissulta, mutta kyllähän nämä naiset osaavat!


Toivotan kaikille blogini lukijoille ihanaa ja rauhallista joulua! Palataan asiaan joulun jälkeen!